Viha, syyllisyys, häpeä – Negatiivisten tunteiden tunteminen

Lupailin kirjoittaa kuluneesta vuodesta, mutta huomasin, että siitä artikkelista onkin tulossa melko pitkä.. Siksi väliin taas ihan muuta ajatusta. Nyt mielessäni on pyörinyt negatiiviset tunteet, joita en uskalla tuntea ja ajattelin tähän väliin avata tätä asiaa..

Minun on vaikea yleensäkään tunnistaa negatiivisia tunteita. Avopuolisoni sanoi kerran, etten koskaan ole esim. vihainen, valitan aina vaan että minua ahdistaa. Yleisesti ottaen, tilanteissa joissa pitäisi tuntea vihaa, surua, inhoa yms., tunnen aina vain ahdistusta. Ajoittain minulla on erittäin ikävä olo, milloin kenenkin takia. Vaikka kyseessä olisi läheinen, en uskalla ajoissa näyttää esim. vihaisuuttani, olen vain hiljaa padoten negatiiviset tunteet sisälleni. Näin tunne kasvaa sisälläni järjettömiin mittasuhteisiin. Tunteet alkava ilmetä pakonomaisina ajatuskierteinä. Ajattelen mitä ko. henkilölle sanoisin, kuinka inhottava ihminen tai hänen käyttäytymisensä on ja kuinka minua on kohdeltu ja kohdellaan. Tällainen ajattelu ei jätä minua rauhaan, ajattelen näitä asioita jatkuvasti.. Tämä pakkoajattelu sekä mieleni lietsoma paha olo, saa minut hirvittävän ahdistuneeksi. Kaiken kaikkiaan minä siis pelkään näyttää negatiivisia tunteita ja siksi suljen ne kokonaan pois. Minä ikään kuin varastoin tunteeni ja kun ne syystä tai toisesta pääsevät ulos, ne räjähtävät käsiin. Kun tunteet vyöryvät mielen piiloista, minä en kestä niitä, koska ne ovat niin suuria. Ennen ne purkautuivat huutamalla, riehumalla, tavaroiden heittelyllä ja itsensä vahingoittamisella. Viime aikoina purkaukset ovat olleet melko harvassa ja silloinkin ne tulevat lähinnä sanallisina hyökkäyksinä. Tämä kehitys on hyvä, sillä en halua tyttäreni kärsivän äidin epävakaasta riehumisesta. Kuitenkin kun tunteeni ryöppyävät kerralla ulos, jälkeenpäin tilanteen ollessa ohi, en juurikaan muista mitä olen sanonut ja aiemmin myös tehnyt. Se miksi enää ei tule niin suuria ylilyöntejä parisuhteessani, johtuu varmasti paljolti siitä, että minulla on ihana mies joka ei provosoi heikkouksiani. Kuitenkin ajoittain, vajoan tunteiden valtaan haluamattani, jos esim. koen mieheni olevan välinpitämätön. (Oli se sitten kuviteltua tai todellista.)
Vihan tunteita en missään tapauksessa voi näyttää varsinkaan niille ihmisille, jotka koen minua vahvemmiksi tai niille, jotka voisivat suuttuessaan loukata minua. Pelkoni on, että vahva ihminen saattaisi ”tuhota” minut. Tällä hetkellä uskallan turvallisesti riidellä ainoastaan puolisoni kanssa. Hän onkin elämässäni turvallisin ihminen (vaikeuksista huolimatta), johon luotan niin paljon, että voin suuttuakin. Muiden kanssa minä vain suljen ikävät asiat mieleni sopukoihin. Padon sisälleni vihaa ja kun ahdistus kasvaa tarpeeksi suureksi, vihan kohde tuntee suuttumukseni kiukutteluna, mielenosoittamisena ja kylmyytenä. Yleensä paha oloni johtuu useista sisälleni piilottamista asioista joista en ole koskaan uskaltanut puhua. Paha olo on osa nykyisyyttä ja osa menneisyyttä. Ja koska en puhu, tunteideni kohde ei tiedä mistä on kyse, vaikka huomaa minun olevan jääkylmä. Tiedän kyllä sen olevan väärin. On kohtuutonta, että kiukuttelen henkilölle, eikä hän tiedä miksi. Luultavasti minä en edes kertoisi, vaikka suoraan kysyttäisiin. Tällaisten ikävien tunteiden kohteena yleensä ovatkin juuri nämä edellä mainitut vahvemmat ihmiset, jotka teoriassa voisivat tuhota minut sekä elämäni.

No niin, harvoin siis kykenen tuntemaan näitä tunteita ja vielä harvemmin pystyn niitä rakentavasti näyttämään. On kuitenkin olemassa kaksi negatiivista tunnetta, joita avoimesti pystyn tuntemaan, liiankin syvästi. Nämä tunteet ovat syyllisyys ja häpeä. Erona edellä kertomaani on se, että tunteen kohde olen minä itse. Sisälläni on häpeän vuori ja se vain jatkaa kasvamistaan. Minä en koskaan unohda asioita, jotka saa oloni häpeälliseksi, olivat ne sitten suuri tai pieniä asioita. Kerään häpeääkin sisälleni ja se kuormittaa minua vuosi vuodelta enemmän. Toki minun täytyy ylistää tässäkin kohtaa avopuolisoani, hän on auttanut minut yli eräästä hyvin häpeällisestä, traumaattisesta ja syyllisyyttä aiheuttavasta tapahtumasta. Hän auttoi minua ikään kuin antamalla minulle anteeksi. Hän hyväksyi tapahtuneen, ei syyllistänyt ja todella näki, kuinka vaikea asia oli juuri minulle. Hän siis on hiukan keventänyt kantamaani taakka :). Juu ja toinen tuttu tunne minulle on siis syyllisyys, tunne sitä lähes kaikesta. Minä saatan muistaa jopa lapsuudessani tekemiä tai sanomia asioita ja joutua syyllisyyden syövereihin. Minä en kykene unohtamaan virheitäni, saatikka antamaan niitä itselleni anteeksi. Syyllisyys liittyy myös läheisesti aiemmin puhumaani kiukutteluun, mielen osoittamiseen eli piilotettuun vihaan. Kun olen kylmä toista ihmistä kohtaan, tunnen pian siitä suurta syyllisyyttä. Käytökseni ja tunteeni ovat usein vaikeassa ristiriidassa. Toisinaan vihaan ihmistä ja hymyilen/nauran näennäisesti iloisena, toisinaan rakastan ja voin silti olla ilkeä. Välillä koen, etten hallitse itseäni enkä tiedä mitä sisimpäni viestiä kuuntelisin. Minä tiuskin ihmiselle, koska syystä tai toisesta minä sillä hetkellä vihaan häntä, mutta samalla vihaan itseäni koska olen sellainen. Ahdistun suunnattomasti, kun alan ajatella miltä itsestäni tuntuisi, jos minua kohdeltaisiin samoin. Tunteet rakkaus, viha, välittäminen, syyllisyys sekoittuvat enkä tiedä mitä tehdä. Mieleni näkee usein miten parhaaksi sulkea tunteet pois, mutta sen seurauksena minua jää repimään suunnaton ahdistus.

Rakkaat lukijat, kommentoikaa 🙂 Jos jollain on keinoja selviytyä tällaisten tunne-elämän ongelmien kanssa niin kertokaa ihmeessä, itse olen näille ainakin toistaiseksi keinoton.

4 thoughts on “Viha, syyllisyys, häpeä – Negatiivisten tunteiden tunteminen”

  1. Hei Kaniini,
    Kiitos blogistasi. On kiinnostavaa lukea, miten koet maailmaa ja miten olet päättänyt eheytyä ja keskittyä hyviin asioihin. Moni saa varmasti lohtua ja toivoa kirjoituksistasi. Ja kuten itse kerrotkin, kirjoittaminen on myös hyvä tapa prosessoida ja ymmärtää omaa elämäänsä ja mielensä toimintaa.
    Toivottavasti saamme lukea vielä paljon tarinoitasi – ehkä koostat niistä myöhemmin sen kirjankin..
    Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi! <3

    1. Hei Kanssakulkija 🙂 Kiitos kovasti rohkaisevasta kommentistasi ja myös siitä ensimmäisestä. Viestisi antoi motivaatiota jatkaa kirjoittamista uskoen siihen että joku tekstejäni lukee ja toivottavasti saa niistä myös apua omalle tielleen 😀

  2. Hei! Tämä teksti tuli vastaan, kun etsin tietoa negatiivisten tunteiden käsittelystä. Helpotti jo se, etten ole yksin asian kanssa. Samalla tavoin olen työntänyt elämästäni vihan ja katkeruuden, en edes tunnista niitä saati osaa osoittaa. Kiukuttelen ja äksyilen miehellenikin ja sitten ahdistaa, miksi olen sellainen. Ja kuten kuvasit, kaikki tunteet sekoittuvat eikä enää erota, mitä loppujen lopuksi tuntee. Pelottaa samalla, mikä ryöppy pääsee valloilleen, jos raotan sitä tunteiden ovea. Ja onko minulla keinoja säädellä niitä ollenkaan?

    Oletko löytänyt vastauksia?

    1. Hei, Anteeksi kun vastaus on kestänyt.. Minä olen joten kuten oppinut tunnistamaan tunteitani, kestämään ne ja hyväksymään ne.. Tunteiden käsitteleminen alkoi minulla sillä että yritin tiedostaa tunteeni olemassa olon. Pysähdyin tutkimaan tunnetta ja pikku hiljaa aloin oivaltamaan niitä ajatuksia ja tapahtumia mitkä tunteita herätti. Jossain vaiheessa aloin myös erottaa tunteet toisistaan niin ettei ne olleet yhtä suurta möykkyä. Huomasin myös että on normaalia että yhden tunteen herätessä, se herättää herkästi myös monta muuta tunnetta. Yritin olla säikähtämättä tunne ryöppyjä, annoin niiden vain tulla ja sainkin huomata ettei tunteet ole vaarallisia. Tunne ei vahingoita ketään. Lakkasin sysäämästä tunteita pois, sillä olin huomannut ettei pelkkä tunne saa aikaan mitään peruuttamatonta ja tunteet kyllä hallitsee kun huomaa ettei ne ole lähellekään niin vaikeita ja kipeitä kuin saattaa kuvitella kun niitä välttelee. Se että antaa tunteen tulla ja hyväksyy sen sekä selviytyy siitä, saa itsetunnon nousemaan kohisten. Minä ainakin olen huomannut että luottamus omaan selviytymiseen on lisännyt itsevarmuuttani. Mutta täytyy vielä tähän loppuun sanoa, että tunteista irti päästäminen on yhtä tärkeää kuin tunteen hyväksyminen. Aiemmin tunteen vallatessa minut takerruin tunteisiini ja ajatuksiini pakonomaisesti. Nykyään tunne tulee ja tunne menee.. hyväksy tunteesi, älä pelkää niitä, ja anna niiden mennä kun on sen aika.. Olen toki itsekin vasta opettelun tiellä tunteita ajatellen 🙂 Toivottavasti vastaus auttoi edes vähän 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *