Ennen kuin paneudun aiheeseen vuosi 2015 ja kerron teille mitä tämä ”suuri vuosi” on mukanaan elämääni tuonut ja miten se on minuun vaikuttanut, haluan kertoa teille tästä hetkestä. Haluan aloittaa varsinaiset tekstini sillä positiivisuudella mitä sisältäni nyt kumpuaa.
Toki kärsin vieläkin/edelleen dissosiatiivisista oireista, mutta olen niiden kanssa taas tasapainossa. Oireilla ja minulla on jonkinlainen yhteisymmärrys, minä siedän niiden olemassa olon ja ne eivät kasva rampauttaviksi. Kuitenkin nämä oireet ovat minulla edelleen päivittäisiä ja melko jatkuvia. Aamut ovat parasta aikaa, herätessä oloni on kutakuinkin normaali, mutta melko pian ensimmäiset ”hämy”-olot valtaavat. Pääasiassa disso esiintyy niin, etten tunne olevani paikalla. Esimerkiksi: Kun puhun, minusta tuntuu, etten itse puhu, niin kuin joku muu puhuisi ja minä itse kuuntelen puhetta jostain kaukaa. Joskus puhuessani jonkun kanssa saatan yhtäkkiä havahtua ja palata takaisin, tällöin saatan olla täydellisen pihalla siitä mistä juuri oli puhuttu. Usein saan kuitenkin, mieltäni kaivelemalla, kiinni siitä mistä oli kyse. Usein kuunnellessani toista (varsinkin jos juttu on pitkä) vajoan pois. Kun minulla ei ole käsitystä mistä puhuttiin, saan usein tilanteen pelastettu hymyilemällä, sanomalla: ”hmm”, ”niin” tai ”aivan”. Lähes jatkuvasti tunnen myös itseni ja ympäristöni epätodelliseksi. Ympäristö näyttää taululta johon en itse kuulu… ikään kuin eläisi unessa ja seuraisi elämässä tapahtuvia asioita kauempaa.
Se miten voin tällä hetkellä olla onnellinen ja hyvinvoiva, on siinä että dissosiaatio on kulkenut mukanani läpi elämäni. Olen yli 20 vuotta dissosioinut, lapsuudesta asti ja niin kauan kuin muistan. Tällä hetkellä vain kestän olojani. Oikeastaan en välitä niistä, annan niiden vain olla. Jos ahdistusta tai pelkoa alkaa syntyä disson takia sanon tai ainakin ajattelen: ”sulla on nyt vähän outo olo, mutta se ei ole vaarallista, anna sen olla, älä välitä”. Kaikista tärkeintä disson sietämisessä minulle on se, etten yritä päästä siitä eroon, jos yrittäisin, se vain pahentaisi tilannettani. Kerron vakavuudessaan vaihtelevista dissosiaatio-oireista enemmän, mutta myöhemmin. Pyhitän sillekkin oman artikkelin.
Reilu kuukausi sitten minulle aloitettiin masennuslääke, Voxra. Olen hoidossa tällä hetkellä päiväyksikössä (päiväosasto, päiväsairaala) ja siellä hoitavalääkärini on sellainen, joka kuuntelee myös minua sekä kokemuksiani. Minulla on vuosien aikana syötetty vaikka mitä eri SSRI-lääkkeitä, vaikka viime vuosina olen painottanut uudestaan ja uudestaan etteivät ne sovi minulle…aiheuttavat maniaa tai pahoja sekamuotoisia jaksoja. No tämä lääkäri kuunteli ja omasta toiveestani hän määräsi minulle Voxran. Alkuvaikeuksien jälkeen se toimii minulla paremmin kuin hyvin. Eli disso-oireet ovat ja pysyvät ja lääkettä aloittaessa hiukan pahenivatkin, mutta nyt voin todella hyvin. Olen kovin onnellinen ja nautin tylsästä, rutiinien täyttämästä elämästäni. Elän nyt sitä elämää, jota halusin elää heti tyttäreni synnyttyä. Valitettavasti sairastuin heti tytön syntymän jälkeen psykoosiin. Sitä seurasi kärjistyneet paniikin sekaiset disso-oireet, romahduttava kesä ja kesän seurauksena uusi sairaalajakso. Kamppailin elämästä ja kuolemasta koko tämän vuoden, aina viime kuuhun asti. Nyt olen tässä. En enää taistele, vaan elän elämääni. Nautin täysin rinnoin tästä hetkestä ja rakastan perhettäni. Olen saanut tunteeni takaisin ja vaikka ne eivät aina ole ”hyviä”, olen niistäkin onnellinen sillä ne on terveitä.. ne ovat todellista minua. Mikään ei ole ihanampaa kuin kyetä aamulla heräämään aikaisin, vaikka ilta olisi venynyt TV:tä katsellessa lähemmäs yötä. Ja mitä vielä, minun ei tarvitse laskea tunteja, jotta nukun riittävästi, siinä pelossa, etten väsyneenä selviä seuraavan päivän oireista. Koskaan en ole ollut näin tyytyväinen lääkitykseeni, sillä nyt minun ei tarvitse ottaa lääkkeitä heti neidin ummistaessa silmänsä, jotta kykenen aamulla heräämään. Tällä hetkellä minä en pelkää. Minä kykenen normaalisti tekemään kaikki tarvittavat asiat. Ja voin ajatella vain pikku tyttöäni ja perhettäni, heidän hyvinvointia sekä heidän parastaan. Sanottakoon vielä tähän loppuun, olen onnellinen! 😀