Lupauksia uudelle vuodella ja vähän vanhallekkin

Ensi vuonna aloitan uudelleen varsinaisen DKT:n. Terapia kestää viisi kuukautta ja tällä kertaa ryhmän lisäksi terapiaan sisältyy yksilöterapeutti. Asetin/asetimme yksilöterapeutin kanssa terapian tavoitteeksi vahvistaa keinoja, joilla selviytyä sitten varsinaisen psykoterapian (traumaterapian) aiheuttamista vaikeista tunteista.
Kun kävin alunperin DKT:n (ehkä vuoden 2010 tai 2011 tienoilla), käytin samaan aikaan huumeita. En siis muista terapiasta juuri mitään, enkä siihen päihteiden käytön lomassa juurikaan panostanut. Siksikin on hyvä päästä mukaan uudelleen. Mutta, lupaukseni tulevalle vuodelle on siis panostaa terapiaan täysillä. Itseni, mutta myös perheeni takia.

Tänä syksynä olen antanut itselleni aikaa. Myös mieheni on antanut sitä minulle. Olen viettänyt ”omaa aikaa” salilla 2 – 4 kertaa viikossa. Lisäksi olen kirjoittanut paljon, blogia. Tämä ajan ottaminen ja liikuntaan sekä kirjoittamiseen keskittyminen on tehnyt minulle todella hyvää, enkä aio siitä luopua ensi vuonnakaan. Mutta, ensi vuonna aion opetella olemaan tässä hetkessä läsnä. Tähän saan varmasti apua DKT:sta. Dissosiaation takia se on minulle usein todella vaikeaa, mutta aion yrittää. Pyrin siihen, että silloin kun olen perheeni kanssa olen siinä ja silloin kun olen salilla, treenaan keskittäen ajatukseni siihen mitä teen. Ensi vuonna aion antaa enemmän aikaa ja ennen kaikkea läsnäoloa tyttärelleni! (tähän liittyy pieni itsekkyys, minua surettaa kun lapsestamme on tullut ihan isin tyttö 🙂 ) Aion siis panostaa yhteiseen aikaamme. Aion keskittyä myö arjen kiireiden lomassa näyttämään rakkaalle miehelleni, kuinka paljon häntä rakastan ja arvostan. Ensi vuoden tavoite on siis osoittaa perheelleni, että he ovat elämäni tärkein asia ja he tulevat aina ennen kaikkea muuta.

Vielä yksi lupaus. Se on tehty loppua lähenevälle vuodelle 2015. Olen viime aikoina ollut kovin stressantunut ja ahdistunut. Mieheni ehdotti, että jos vain rentoutuisin. Päätin pyrkiä siihen, että hoidan joulun järjestelyt rauhassa, asia kerrallaan. Siitä kun ei ole apua, että stressaan tänään miten ehdin ensi viikolla tekemään lohirullat ja mascarpone-kakun. Minua myös ahdistaa kovin tuleva aatto, niin kuin edellisessä tekstissäni jo mainitsin. Tässäkin asiassa aion yrittää sitä, mitä mieheni ehdotti. Mennään aaton viettoon avoimin mielin. On hyvinkin todennäköistä, että kaikki menee hyvin. Jos ei, pääsemme vaikka yöllä kotiin ja silloin tiedämme, että ensi joulun olemme kotona. Ei pidä asennoitua siihen, että aatto on tuhoon tuomittu, vaan toivoa, että tyttäremme ensimmäisestä joulusta tulee ilon ja onnen täyteinen.
Tähän viimeiseen lupaukseen liittyy myö se, että jätän blogini ”joululomalle”, käytän loppu vuoden aikani joulun ja tyttäreni syntymäpäiväjuhlien järjestelyihin.

Oikein rauhaisaa joulun aikaa teille lukijani ja paljon onnea sekä rakkautta vuodelle 2016. Palataan tammikuussa 😀

Pelottava, kultainen joulu

Olen pohdiskellut aiheita mistä kirjoittaa ja päädyin, näin joulun alla, kirjoittamaan ihan vain kuulumisia ja tunnelmia.

Rakastan tätä aikaa vuodessa. Ensimmäiset lumihiutaleet herättävät minut eloon, vaikka tänä vuonna ohut lumipeite sulikin nopeasti pois. Yleensä olen syksyn, aina ensilumeen asti, kovin masentunut. Tämä vuosi on siinäkin poikkeava, sillä minulle löytyi sopiva masennuslääke jo alku syksystä. Mutta vaikka olenkin voinut melko hyvin, piristyin silti entisestään hetken maassa ympäristöä valaiseesta lumesta. Myös tuleva joulu aktivoi minua. Aina ennen joulua minusta tulee esiin eräänlainen innostuja. Kyllä sitä innostujaa näkyy muutenkin kuin jouluna, mutta tähän aikaan vuodesta on mahdottoman kiva suunnitella tulevaa vuotta. Ja jouluakin. Tällä hetkellä kaikki mitä teen onnistuu ja kaikki mitä teen tuntuu hyvältä.

Kuitenkin vaikka pääosin hymyilen ja nautin olostani, olen välillä myös kovin ahdistunut. Kaikessa ihanuudessaan tämä hetki vuodesta on kovin kovin ristiriitainen. Aina välillä, joulun suunnittelun lomassa, putoan. Putoan syvään ahdistukseen. Minulle jouluun on aina liittynyt alkoholi. Lapsuudenkodissa juotiin ja siitä seurasi useasti myös riitoja. Eipä silti, kasvaessani vanhemmaksi myös minulle itselleni joulu on tarkoittanut juomista, yleensä humalahakuista juomista. Siinä suhteessa pitäis olla tulossa erilainen joulu. Tämä on tyttäreni ensimmäinen joulu ja siitä pidän huolen ettei lapseni mieleen jää jouluista humalaiset ja riitelevät ihmiset. Vietämme joulun vanhempieni kanssa. Tytön mummi ja pappa ovatkin samoilla linjoilla, ettei joulusta tehdä mitään ryyppy juhlaa. Mutta… silti joulu herättää minussa vaikeita tunteita, mikä ilmenee pääasiassa ahdistuksena ja epätodellisena olona.
Jouluisin on nostettu usein esille minulle todella vaikeaa asiaa, traumaa. En tiedä miksi siitä pitää puhua aina jouluisin. Jaksan silti uskoa, ettei tänä vuonna kukaan halua pilata pikku prinsessamme ensimmäistä joulua, mutta pelkään silti… entä jos siitä asiasta taas puhutaan…?? Ihminen joka tämän asian yleensä ottaa esille, saa minut vajoamaan lapsen tasolle. Minua alkaa pelottaa, kiusaajani vaikuttaa niin voimakkaalta etten mahda hänelle mitään. En uskalla sanoa vastaan, nielen vain ikävät tunteeni ja yritän kestää… Toimin, tunnen ja ajattelen juuri niin kuin lapsi. Juuri niin kuin lapsena. Mutta tällä kertaa minulla on turva. Onneksi minulla on mieheni, joka tietyissä tilanteissa osaa suojella minua ja puolustaa. Itse minulla ei tällaisissa tilanteissa näitä taitoja ole. En osaa puolustautua, enkä osaa ilmaista mitä otan vastaan ja mitä en.

Kyllä meni synkäksi tämä tunnelmista kirjoittaminen. Kun aloin kirjoittaa, ajatukseni olivat siinä, että tämä vuoden aika piristää. Päädyinkin kuvaamaan ahdistusta ja lapseksi vajoamistani. Ajattelin jo, etten julkaise tätä tekstiä, mutta tulinkin siihen lopputulokseen, että tämäkin kertoo minusta jotain. Tässä siis taas rehellistä pohdintaa siitä, minkälaisia tunteita (myös ikäviä) tämä ”kultainen” joulu minussa herättää..
Huomaan olevani kovin ristiriitainen ihminen..