Itsetunnon viimeiset rippeet

Itsetunto. Siinä minulla suuremman luokan ongelma, joka saattaa olla monien muiden ongelmien takana.. ainakin osittain..
Minä en luotan itseeni, enkä arvosta itseäni alkuunkaan. Tämän hetkinen määritelmä itsestäni itselleni on; paska äiti, paska tytär, paska ystävä. Paska ihminen. Huono itsetuntoni on seurannut minua lapsesta asti. Kahdelta sukulaiselta olen kuullut että lapsena pyysin kaikkea anteeksi. Siis aivan kaikkea. Hoin myös ärsyyntymiseen saakka ”tykkääthän sä musta, oothan sä mun kaveri, rakastathan sä mua”. Tälläistä varmistelua kaipaan kai vieläkin. Tulen epävarmaksi jos esim. kumppani ei tarpeeksi usein kerro rakastavansa. Joskus käyttäydyn niinkin lapsellisesti että ongin kehuja. Tämä ei rajoitu vain kumppaniin vaan myös ystäviin, vanhempiin ym.
Olen aina halunnut miellyttää muita hyväksynnän toivossa. Täytän ikäviäkin toiveita, jotta tunnen itseni hyväksi. Pohjimmiltani olen hyvin kiltti ihminen, joka asettaa toisten tarpeet ja onnen omiensa edelle. Valitettavasti monet ihmiset ovat käyttäneet tätä kilttettyä hyväksi surutta. Aina siihen saakka että minä olen niin kuiviin imetty etten enää jaksa. Kunnes olen niin loppu että minun on pakko irottautua ko. ihmisestä. Kunnes jäljellä on vain itsetunnon rippeet.

Minun olisi kai aika alkaa käsittelemään itsetunto ongelmiani. Toivoisin kovasti löytäväni elämääni ihmisen, joka ei käyttäisi minua hyväksi, sanan missään muodossa. Jonkun joka tukisi itsetuntoni vahvistumista, eikä talloisi niitä sen viimeisiäkin rippeitä jalkoihinsa. Toki itsetunnon kanssa työskentely on täysin minun vastuulla, enkä odota että elämääni saapuu ihminen, joka korjaa kaiken. Ei, toivon vain että löytäisin jonkun joka arvostaa minua tälläisenä kuin olen ja tukisi minua kasvussani ehjäksi ihmiseksi. Työn teen minä.