En ole vielä valmis viimeisen osan kanssa vuodesta 2015. Sain pienen älynväläyksen ja haluan kertoa sen heti blogissani. Eli väliin lyhyesti muuta pohdintaa.
Käyn DKT-kertausryhmää ja jokin aika sitten me käsittelimme tuomitsemattomuutta. Sitä miten voi olla tuomitsematta muita ja itseään. Olen viime aikoina voinut huonosti erään läheisen ihmisen vuoksi. Hänen käyttäytymisensä minua kohtaan on ajoittain syvää ahdistusta herättävää. Tosin hän ei ole pitkään aikaan toiminut ikävästi, mutta valitettavasti lähimenneisyyden ja todella vanhojenkin asioiden mielessä pyörittäminen on vallannut pääni. Ongelmakseni siis muodostui tuomitsemattomuus häntä kohtaan ja toisaalta myös itseni tuomitsemattomuus. Viikkotolkulla yritin ja yritin olla tuomitsematta kyseessä olevaa ihmistä, mutta en vain kyennyt. Tuomitsin tämän ihmisen päästä varpaisiin ja kaiken siltä väliltä. Voi sitä syyllisyyttä ja kykenemättömyyden tunnetta mitä koin. DKT ohjeistaa olemaan tuomitsematta, mutta minä en siihen yhden ihmisen kohdalla pystynyt ja näin ollen tuomitsin siis itsenikin. Aikani taisteltuani asian kanssa päätin ottaa asian puheeksi ryhmässä. Ryhmää vetävä psykologi totesi, ettei tuomitsemattomuus suinkaan tarkoita, että kaikenlainen käytös pitäisi hyväksyä. En heti saanut siitä kiinni mitä tämä tarkoitti käytännössä. Miten voi olla hyväksymättä, mutta silti tuomitsematta? Pohdin asiaa ja ajattelisin näin. En hyväksy ihmisen tiettyä toimintaa. Minulla on oikeus suuttua ja olla vihainen, jos minua kohdellaan epäreilusti. Saan ja minun kuuluu pitää puoleni. Minun ei kuitenkaan tarvitse tuomita ihmistä. En vain hyväksyä käyttäytymistä ja näin ollen tuomitsen vain toiminnan. En vihaa koska ihminen on huono. Vaan olen vihainen koska minua on kohdeltu huonosti. Täytyy myöntää, että kun kirjoitin edellisen tekstin, tämä ajatus ei toiminut käytännössä. Mutta nyt olen vakuuttunut, että pohdintani ja oivallukseni olivat askel oikeaan suuntaan. Tänään huomasin, etten ole jumiutunut useampaan päivään ahdistaviin ja tuomitseviin ajatuksiin tästä ihmisestä. Viikko tolkulla minulla oli vaikeuksia olla, koska tämä ihminen herätti minussa todella negatiivisia tunteita. Mutta nyt kun ymmärrän, ettei minun tarvitse tuomita, mutta ei myöskään kaikkea hyväksyä, oloni on parempi. Sekin on hienoa, ettei minun tarvitsi tuomita itseäni. En ole huono enkä kyvytön, vaikka tunnenkin ikäviä tunteita toisten ihmisten käyttäytymistä kohtaan. Ja eihän kukaan ole täydellinen, ei tällaisessakaan asiassa. Täytyy sanoa, että on myös mahtavaa, etten enää tuomitse ajoittaista tuomitsemistani.