Taustatietoja ja syitä kirjoittamiselle

Minulla oli viime keväänä suunnitelma tehdä kirja kokemuksistani, ajatuksistani ja tuntemuksistani. Koko vuosi on ollut minulle hyvin erilainen, olen kokenut paljon suuria asioita, jollaisia en koskaan ennen ole kokenut. Sekä hyvässä että pahassa. Näistä kokemuksista kirjoitin ahkerasti kesään asti, kunnes perheemme hajosi ikävien tapahtumien seurauksena, tästä kerron myöhemmin. (Kerrottakoon että nyt olemme onnellisesti koko perhe yhdessä 😉 ) Siispä kirjoittaminen jäi. Nyt kun vointini taas sallii hiukan ylimääräistä puuhaa, päätin jatkaa kirjoittamista. Päätin, että kirjan tekemisen sijaan alankin pitää blogia.
Mieleni on särkynyt, osittain ymmärtämättömistä syistä, mutta monilta osin olen alkanut ymmärtää, miten elämäni on mieltäni hajottanut. Menneisyydessäni minulle on tapahtunut yhtä ja toista. Moni varmasti osasi jo edellisestä päätellä, että kärsin vielä traumoistani. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole kertoa traumaattisista tapahtumista. Ei, en aio kertoa kuinka kauheaa elämäni on ollut siitä syystä tai tämän ihmisen takia. En aio hakea huomiota tällaisilla asioilla. Tämä siksi että olen päättänyt lopettaa uhrina olemisen ja keskittyä omaan kasvuun ja kehittymiseen. Aion itse tehdä kaiken voitavan tullakseni tasapainoiseksi, eheäksi ihmiseksi. Blogini idea on avata moninaisista psyykkisistä oireista kärsivän ihmisen ajattelua, käyttäytymistä ja ennen kaikkea kehittymistä.. Blogini on pohdintaa siitä mistä lähdin, mihin pääsin ja miten selvisin. Pohdintaa persoonallisuudestani, ennen kaikkea sen kasvusta. Yritän olla rehellinen kirjoittaessani omasta käytöksestäni, se on ainoa tapa saada blogi toimimaan haluamallani tavalla. Niin kuin edellä mainitsin, en aio avata traumojani, mutta joitain asioita minun täytyy teksteissä kertoa, jotta lukija saa oikean kuvan siitä millainen olin ja millainen olen nyt. Syy miksen kirjoita traumojeni aiheuttajista on se, etten halua kirjoittaa pahaa kenestäkään. Vaikka en mainitsisikaan nimiä. En halua kirjoittaa heistä huonossa valossa, sillä jos kirjoittaisin myös kaiken positiivisen, en blogissani ehtisi muuta käsittelemäänkään. Enkä halua edes nimettömänä repiä auki syviä, tulehtuneita ja kipeitä haavoja. Haluan vain jakaa tieni kohti eheytymistä teidän kanssa, lukijat, sillä olen päättänyt eheyttää sirpaleisen sieluni. Olen jo viidessä vuodessa kulkenut pitkän matkan kohti parempaa. Ja tärkein syy eheytymiselle on tyttäreni, mutta myös avopuolisoni. Perheeni ansaitsee mahdollisimman terveen, hyvinvoivan ja tasapainoisen äidin sekä puolison. Blogin kirjoittamisen tärkein syy taas on toivon antaminen kaltaisilleni. Haluan valaa uskoa toipumisesta ja onnellisen elämän saavuttamisesta. Toinen tärkeä syy blogin kirjoittamiseen on se, että kirjoittaminen on minulle tapa purkaa sisintäni. Kirjoitan siis myös itseäni varten. Ja ehkä, kun joskus epätoivo ja halu luovuttaa valtaa minut, ehkä silloin näiden tekstien lukeminen saa minut pitämään elämästä kiinni. Ehkä saan avun, kun muistan mistä lähdin, mihin olen tullut ja mikä on tavoitteeni siitä mihin olen menossa.

Pohdin pitkään mistä blogini alkaa. Ajattelin menneisyyttäni…kirjoitinkin siitä pitkät tekstit, oikeastaan kaiken nuoruudestani ja lyhyestä aikuisuudesta. Mutta päätin etten julkaise sitä. En näe tarvetta selostaa koko sitä matkaa minkä olen kulkenut tähän hetkeen. Ei ole syytä kirjoittaa rivi tolkulla selostusta elämästäni. Jos haluan kertoa kehityksestäni tms. otan menneisyyden asiat esille silloin kun ne johonkin aiheeseen liittyy. Ainoa ”menneisyyden” asia, jolle aion jossain vaiheessa pyhittää kokonaan yhden postauksen, on vuosi 2015. Tämä vuosi on kaikkiaan ollut minulle niin suuri, psyykkistä kestävyyttäni horjuttava ja pelottava. Vuosi on ollut myös hyvällä tavalla niin erilainen ettei siitä lyhyesti voi kertoa. No, tästä myöhemmin.
Kerron vielä sen verran itsestäni että olen tällä hetkellä tyttäreni kanssa kotona kotihoidontuella (vai mikä sen nimi nykyään onkaan). Olen kotona myös siksi että olen määräaikaisella eläkkeellä. Ollut jo useamman vuoden, sen verran vaikeaa psyykkinen oireiluni on ollut. Psykoterapiaa minulle haettiin viime keväänä mutta kela hylkäsi hakemuksen. Olen vielä liian sairas terapiaan. Päätöksessä sanottiin, ettei terapia ole oikea-aikaista, koska psykiatrisen sairauden täytyy olla täysin hallinnassa, näin terapia toimii paremmin. Minähän olin juuri ollut psykoosissa. Naurettavaa, olin juuri saanut psykologin lausunnon, jossa kerrottiin traumoistani, dissosiaatiosta ja siitä että olen kykenevä terapiaan sekä että olen traumaterapian tarpeessa.. No, ei Kelasta aina ota selvää, myöntää terapiaa ilmeisesti arvonnalla. Hmmm.. en minä sitä enää murehdi, sillä tarkoitus on hakea ensi vuonna terapiaa uudestaan. Tällä hetkellä käyn Dialektisen käyttäytymisterapian kertaus ryhmää. Kävin varsinaisen DKT-lyhyt terapian useampi vuosi sitten, kaiketi vuonna 2011.
Tässä nyt ensimmäinen tekstini, kirjoittelen taas kun saan tekstiä aikaiseksi.. Kirjoittaminen jostain syystä on helpointa kun on masentunut.. Mutta minun tarkoitukseni on kertoa myös onnesta ja hyvinvoinnista. Sellaiset kokemukset monista psyykkisistä oireista kärsivän elämässä antavat varmasti toivoa myös muille kärsiville ja särkyneille mielille 😉 Hyvää vointia kaikille.

Yksi ajatus koskien aihetta “Taustatietoja ja syitä kirjoittamiselle”

  1. Tämä on ensimmäinen esimerkkikommentti blogissasi. Kun blogisi lukijat kirjoittavat kommentteja artikkeliisi, näkyvät ne samalla tavalla kuin tämä kommentti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *