Avainsana: onni

Ohi kiitävän hetken, näin on hyvä

Voin paremmin. Dissosioin edelleen paljon, mutta ahdistus on hieman helpottanut. Välillä ajattelen jo, että näin on hyvä. Ohikiitävän hetken verran saatan tuntea jopa olevani onnellinen. Olen luopunut taistelusta tunteitani vastaan. Pienissä määrin olen antanut ikävien ajatustenkin tulla tietoisuuteen. Olen alkanut huomioimaan ajatukseni, lähden niiden mukaan sekä huomaan mitä tunteita minussa herää. Minä tutkin tunnetta, havainnoin miltä se kehossa tuntuu. Ja kun on aika antaa ajatusten mennä, päästän niistä tietoisesti irti. Tunteidenkin laannuttua, en takerru niihin, vaan annan tilaa niille asioille mitä juuri nyt on. Esim. mitä olin parhaillaan tekemässä.

Tilanteen, ajatusten ja tunteiden puhdas hyväksyminen on syy helpottuneelle ololleni. Ja se, että olen huomannut selviytyväni aika hyvin tästä helvetillisestä elämän tilanteesta huolimatta.

Häpeä on yksi vaikeimmista tunteistani.
Täytän viikkokorttia psyk.hoitajalle. Siihen merkitsen kuinka voimakkaasti olen tiettyjä tunteita tuntenut mm. viha, syyllisyys, pelko ja häpeä. Jo pitkään häpeän tunteen kohdalla oli ollut 0. Silti joka käynnillä puheestani se heijastui. Heräsin siihen, että minä todella häpesin kuollakseni eroamme. En kuitenkaan suostunut sitä myöntämään. Samalla kun kielsin eromme, kielsin myös häpeän. Todellisuudessa; tunsin epäonnistuneeni. Tunsin etten ollut riittävä enkä tarpeeksi hyvä. Tunsin olleeni tyhmä kun menin naimisiin.
Voi kuinka olikaan noloa palauttaa vihkipaikkaamme (käräjäoikeuteen) avioeropaperit, kun liittoamme oli kestänyt 4 kuukautta. Ja vielä sitäkin nolompaa on saamamme häälahjat ja rahat.
Ehkä juuri häpeä oli senkin takana, että yritin epätoivoisesti saada liittomme toimimaan ja toisen muuttumaan.

Näin. Otin koko todellisuuden vastaan ja hyväksyin häpeän. Annoin sille sen vaatiman tilan mielessäni ja kestin sen sulkematta sitä pois. Oloni helpottui häpeän suhteen. Se ei ole enää pelottava mörkö mitä pitää juosta karkuun. Se on vain tunne eikä se edes ollut niin kauhea kuin luulin.

Näin minä pieni pala kerrallaan käsittelen tuskaani. Huomaan taas kuinka oma asenteeni on pelastanut minut. En takerru menneisyyteen, sitä ei enää ole. Minä katson eteen päin ja uskon tulevaisuuteen.
Kyllä, juuri tämän ohikiitävän hetken verran olen onnellinen, näin on hyvä.

Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan

Mielessäni on viime aikoina pyörinyt sellainen asia kuin, että jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan. Sanontakin sanoo, että jokainen on oman onnensa seppä. Kovin usein kuulee ihmisten sanovan, että ”olen onneton koska kumppanini….”, ”olen onneton koska vanhempani…”, ” olen onneton koska ystäväni..”. Syitä on myös huono ja vähäpalkkainen työ, laskut ja ulosottomies. Kuitenkin ajattelisin, että jokainen voi tehdä elämästään juuri niin onnellisen kuin haluaa. Lähes kaikkiin näihin syihin voi vaikuttaa. Voi etsiä uuden työpaikan, ottaa etäisyyttä ihmisiin, jotka tekevät onnettomiksi tai hankkiutua todella vaikeista ihmissuhteista kokonaan eroon. Ja, jos ei pysty tekemään muutoksia elämäänsä, on asia myös asennekysymys. Jos asennoituu olemaan onneton, on sitä taatusti. Tietenkään en missään nimessä sano, että oman elämän onnelliseksi tekeminen olisi helppoa. Se voi vaatia kirpaisevia muutoksia ja toisaalta muutokset saattavat olla jostain luopumista ja näin ollen aiheuttaa myös surua.

En tietenkään pidä onnettomia ihmisiä ”huonoina”. Olen usein itsekin onneton ihminen. Niin kuin olen jo aiemmin maininnut, minä saan ajatuksillani itseni hyvinkin onnettomaksi. Tästä tämä onnellisuus/onnettomuus-kysymys nousikin mieleeni. Aloin ajatella kuinka usein itsekin syyttelen muita onnettomasta elämästäni. Vaikka kyse on kohdallani täysin omasta ajattelusta ja asenteesta.

Tässä onkin syytä kirjoittaa siitä, kuinka ONNELLINEN oikeasti olen. Minulla on rakastava, välittävä, ymmärtävinen ja ennen muuta samanhenkinen mies. Olemme menossa muutaman viikon päästä naimisiin. Olen kuntoutustuella, joten taloudellinen tilanteeni ei ole hyvä, mutta perus toimeentulo on turvattu ja saan olla kotona tyttäreni kanssa ja keskittyä rauhassa terapiaan, meillä on iso ja lähes tulkoon unelmien asunto ja mikä tärkeintä minulla on valloittavan ihana ja rakas tytär. Perhe, koti, ystävät, toimeentuloon riittävä talous…Siinä on minun onnellinen elämäni.

Ja kun taas vajoan ajatuksissani siihen, että olen niin sairas, minusta ei ole mihinkään, se ja tuo ihminen aiheuttaa ahdistusta jne. luen edellisen tekstin ja muistan, että minulla on kaikki mitä onneen tarvitaan. Ja mikäli onnettomuus iskee, muistan kääntää huomioni ensin tuomitseviin ja ahdistaviin ajatuksiin sekä asenteeseen.

Tällainen lyhyt pohdinta tähän väliin. Toivon, että niin minulla kuin sinullakin on joku syy olla onnellinen <3