Pelottava, kultainen joulu

Olen pohdiskellut aiheita mistä kirjoittaa ja päädyin, näin joulun alla, kirjoittamaan ihan vain kuulumisia ja tunnelmia.

Rakastan tätä aikaa vuodessa. Ensimmäiset lumihiutaleet herättävät minut eloon, vaikka tänä vuonna ohut lumipeite sulikin nopeasti pois. Yleensä olen syksyn, aina ensilumeen asti, kovin masentunut. Tämä vuosi on siinäkin poikkeava, sillä minulle löytyi sopiva masennuslääke jo alku syksystä. Mutta vaikka olenkin voinut melko hyvin, piristyin silti entisestään hetken maassa ympäristöä valaiseesta lumesta. Myös tuleva joulu aktivoi minua. Aina ennen joulua minusta tulee esiin eräänlainen innostuja. Kyllä sitä innostujaa näkyy muutenkin kuin jouluna, mutta tähän aikaan vuodesta on mahdottoman kiva suunnitella tulevaa vuotta. Ja jouluakin. Tällä hetkellä kaikki mitä teen onnistuu ja kaikki mitä teen tuntuu hyvältä.

Kuitenkin vaikka pääosin hymyilen ja nautin olostani, olen välillä myös kovin ahdistunut. Kaikessa ihanuudessaan tämä hetki vuodesta on kovin kovin ristiriitainen. Aina välillä, joulun suunnittelun lomassa, putoan. Putoan syvään ahdistukseen. Minulle jouluun on aina liittynyt alkoholi. Lapsuudenkodissa juotiin ja siitä seurasi useasti myös riitoja. Eipä silti, kasvaessani vanhemmaksi myös minulle itselleni joulu on tarkoittanut juomista, yleensä humalahakuista juomista. Siinä suhteessa pitäis olla tulossa erilainen joulu. Tämä on tyttäreni ensimmäinen joulu ja siitä pidän huolen ettei lapseni mieleen jää jouluista humalaiset ja riitelevät ihmiset. Vietämme joulun vanhempieni kanssa. Tytön mummi ja pappa ovatkin samoilla linjoilla, ettei joulusta tehdä mitään ryyppy juhlaa. Mutta… silti joulu herättää minussa vaikeita tunteita, mikä ilmenee pääasiassa ahdistuksena ja epätodellisena olona.
Jouluisin on nostettu usein esille minulle todella vaikeaa asiaa, traumaa. En tiedä miksi siitä pitää puhua aina jouluisin. Jaksan silti uskoa, ettei tänä vuonna kukaan halua pilata pikku prinsessamme ensimmäistä joulua, mutta pelkään silti… entä jos siitä asiasta taas puhutaan…?? Ihminen joka tämän asian yleensä ottaa esille, saa minut vajoamaan lapsen tasolle. Minua alkaa pelottaa, kiusaajani vaikuttaa niin voimakkaalta etten mahda hänelle mitään. En uskalla sanoa vastaan, nielen vain ikävät tunteeni ja yritän kestää… Toimin, tunnen ja ajattelen juuri niin kuin lapsi. Juuri niin kuin lapsena. Mutta tällä kertaa minulla on turva. Onneksi minulla on mieheni, joka tietyissä tilanteissa osaa suojella minua ja puolustaa. Itse minulla ei tällaisissa tilanteissa näitä taitoja ole. En osaa puolustautua, enkä osaa ilmaista mitä otan vastaan ja mitä en.

Kyllä meni synkäksi tämä tunnelmista kirjoittaminen. Kun aloin kirjoittaa, ajatukseni olivat siinä, että tämä vuoden aika piristää. Päädyinkin kuvaamaan ahdistusta ja lapseksi vajoamistani. Ajattelin jo, etten julkaise tätä tekstiä, mutta tulinkin siihen lopputulokseen, että tämäkin kertoo minusta jotain. Tässä siis taas rehellistä pohdintaa siitä, minkälaisia tunteita (myös ikäviä) tämä ”kultainen” joulu minussa herättää..
Huomaan olevani kovin ristiriitainen ihminen..