Rehellinen vuodatus

Hei lukijat (mikäli niitä vielä tällä blogilla on). Olen pahoillani etten ole saanut kirjoitettua hoidon aikana. Hoito on ollut todella intensiivinen ja toipuessa blogi on jäänyt sivuun mielestä. Lupasin kirjoittaa täydellä rehellisyydellä seuraavan tekstin. Ja sen teen. Aluksi haluan kuitenkin sanoa etten aio muuttaa blogini ideaa, vaikkakin sisältö saattaa olla hieman toisenlaista. Huumeiden käytön myöntäminen ja addiktion kanssa taistelu ovat muuttaneet minua ja elämääni. Mutta käyn edelleen taistelua mielenterveysongelmien kanssa, jotka tosin ovat helpottaneet paljon päihteettömän elämäntavan ansiosta. Mutta rikkinäinen ihminen olen edelleen ja aion kertoa toipumisesta, edelleen yrittäen kasvaa ihmisenä.

No niin, asiaan. Aloitin päihteiden käytön 12 vuotiaana alkoholilla. Viinan kittaaminen oli heti ensimmäisen kokeilun jälkeen joka viikonloppuista, joskus molempina päivinä. Muistan ikuisesti sen hetken, kun isältä varastetusta koskenkorvasta humaltuneena tuijotin  säästöpankin kylttiä ja huusin: ”nyt mä oon kännissä!”. Vuosia ei seurannut kuin muutama,kun aloin polttaa pilveä. Se ei alkuunkaan ollut minun juttu. En pitänyt siitä olosta minkä sain, mutta pitihän sitä poltella, kun muutkin.. Sairastuttuani syöpään 14 vuotiaana, lopetin kaikkien päihteiden käytön, mutta hyvin pian parannuttuani aloin taas ryypätä, mutta huumeet saivat jäädä. Vielä parikymppisenä olin niin tyhmä, että päätin kokeilla amfetamiinia. Ja sehän kolahti ja kovaa. Rakastin manioita ja nyt sain huomata, että sellaisen olotilanhan saa ihan itse aikaan aineella. Piri oli rakkauteni ja koukutuin heti. Ehdin käyttää kaksi vuotta, kun vanhempani saivat tietää. Käyttäminen oli minun mielestä suorastaan ihanaa, mutta rakastin vanhempiani ja päätin lähteä kuntoutukseen 2011. Ilman minkäänlaista todellista motivaatiota lopettaa. Olin hoidossa kahdeksan kuukautta, mutta retkahdin jo hoidon aikana. Tutustuin laitoksessa tyttäreni isään ja kotiutuessamme päädyimme lähes suoraan ryyppykierteeseen. Ryyppäsimme kaikki rahamme ja pahimmillaan olimme nälissämme. Viimeisillä rahoilla ostettiin mieluummin kaljalaatikko kuin ruokaa. Huumeetkin palasivat kuvioihin nopeasti. Elämä oli hurjaa, viinaa, joskus huumeita, riitelyä ja väkivaltaisia tappeluita.
Tulin raskaaksi 2014. Päihteiden käyttö loppui kohdallani kuin seinään, eikä se oikeasti ollut edes vaikeaa. Mutta tytön synnyttyä ja kasvettua puoli vuotiaaksi, käyttö alkoi taas. Minun kohdalla se oli hyvin harvoin, mutta alkoholia kului aina kun tyttö oli hoidossa. Jossain vaiheessa käyttö lisääntyi lisääntymistään. Kunnes vuosi sitten aloin romahdella. Vajosin syvään käyttämisen pakko mielteeseen, vaikka en käyttänyt kuin silloin kun tyttö oli hoidossa. Kaiket päivät minä vain makasin sohvalla ja mieli oli kentällä. Tytön kanssa kommunikaatio oli usein vain huutamista minun osalta. Aloin kokea taas etten halua elämääni enkä lastani. Luulen, että olin psyykkisesti todella huonossa kunnossa.
Maaliskuussa jouduin sairaalaan suljetulle ja siellä vaadin että tytär pitää sijoittaa. Ja näin alettiin toimiakin. Ja minä olin vapaa vetämään mitä ikinä halusin, niin paljon kuin halusin. Mutta ei, ei se elämä ollutkaan kivaa, ei edes kohtuullista. Minä kärsin, suorastaan kiduin.. tuska tyttärestä oli niin suuri että en voinut olla kuin sekaisin lähes kaiken aikaa. Tulin vihdoin siihen pisteeseen, että halusin aluksi vastustamaani laitoshoitoon. Lastensuojelu oli tyytyväisiä ratkaisuuni ja niin pääsimme yhdessä lapseni kanssa hoitoon.

Tyttö oli onneksi vain kaksi kuukautta perhekeskuksessa. Tuska siitä on vieläkin suuri, mutta olen yrittänyt nähdä asian niin, että oli hyvä nähdä tämäkin vaihtoehto. Enää minun ei tarvitse miettiä että haluanko lapsestani eroon ja kentälle. En halua. Mikään elämässän ei koskaan ole ollut niin raastavaa kuin olla erossa lapsestani.

Päihteettömyydestään ei koskaan voi olla varma, pelkään kuollakseni että joudun vielä käyttämään. Mutta silti en tiedä mikä maailman mahti minut siihen vielä ajaisi.

Tämä vuodatus ei ehkä ole sitä mitä blogissani haen, mutta halusin kertoa lukijoille suunnilleen kuinka asiat menivät. Jatketaan ensi kerralla kasvusta jonka sain tehdä päihdekuntoutukseesa, kotiudun vajaan kahden viikon päästä 🙂

Kiitos kaikille, ketkä tätä vielä lukevat 🙂

8 thoughts on “Rehellinen vuodatus”

  1. Varsin rehellinen ja selkeä vuodatus.paljon tuttua tavaraa hienoa kun joku uskaltaa noin sanoa!

    1. Se on uskallettava olla rehellinen, jos haluaa toipua.. niin itselleen kuin muillekin. Lupaan kirjoittaa jatkossakin rehellisyydellä, kiitos kommentista <3

  2. Aikamoinen elämänstoori!! Hienoa että olet uskaltanut kirjoittaa noinkin rehellisesti. Tsemppiä jatkoon =)

    1. Kiitos 🙂 Tää blogi on näytellyt ja tulee jatkossakin näyttelemään isoa osaa mun toipumistiellä <3 Toivottavasti lukijatkin saa helpotusta omiin taistoihinsa 🙂

  3. …ja luin aikasempi dissosiaatio kirjoitustasi missä kerrot muistihäiriöstä ja siitä kuinka valut ikään kuin pois tietoisuudesta kesken keskustelun, etkä saanut kiinni enää puheenaiheesta kun palaat tähän maailmaan. Ja että oot hajamielinen. Oliko sulla näitä oireita ENNEN kun aloit käyttää alkoholia 12-vuotiaana…? Kun mulla oli jo kakarana ne, ja rupesin aikuisena aivan innoissani käyttää piriä ja pilvee vaikka(…vai just sen takiako?) varsinkin jälkimmäinen pahentaa dissosiaatiotani.

    1. Niin, se aikuisena oleminen on siis kohdallani kestänyt jo 25 vuotta. Olen enimmäkseen selvä, koska koen hallitsevani pelkojani hallitsemalla addiktioitani, mutta pari päivää kuussa otan itselleni aikaa ja piikki käteen.

      1. Sääli että tarvitset piikin.. minun kokemukseni kertoo ettei käyttöä pysty hallitsemaan loputtomiin. Minä käytin viimeiset kaksi vuotta joka toinen viikonloppu ja ryssin lopulta kaiken. Annoin lapseni pois jotta sain vetää.. elämä muodostui kuukaudessa tuskalliseksi. Käytin ja join ja homma lähti täysin lapasesta. Onneksi tajusin lähteä hoitoon. Ja olen saanut huomata että kun olen jättänyt päihteet kokonaan, elämä antaa todella paljon enemmän. Se vie aikansa että oppii nauttimaan elämästä ilman piikkiä, mutta kärsivällisyydellä se päivä tulee. Ottamalla vedot silloin tällöin pidät mielestäni ongelmaa yllä, eikä mahdollisuutta onnelliselle, puhtaalle elämälle synny. Vertaistukiryhmät ovat minulle elintärkeitä, ne ovatvaihtoehto käyttämiselle, suosittelen <3

    2. Olen kärsinyt dissosiaatio-oireista niin kauan kuin muistan. Ihan siis jo pienenä lapsena. Toki huumeiden ja päihteiden käyttö on pahentanut ongelmiani ihan kaikilla osa-alueilla. Mielenterveyteni on huomattavasti parempi nyt kun en ole käyttänyt mitään päihteitä kohta puoleen vuoteen. Dissosioin edelleen, mutta pärjään ongelman kanssa ja olotila on ns. normaali. Eli dissosiaatio-oireet ovat sitä samaa mitä ne ovat aina olleet ja pystyn elämään niiden kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *