Olen tehnyt elämäni vaikeimman, kipeimmän ja tuskaisimman päätöksen hiljattain. Kirjoitin asiasta jokin aika sitten, mutta uskottelin teille ja itselleni etten minä tälläistä harkitse. Olen kuitenkin miettinyt asiaa jo kauan. En edes tiedä kuinka kauan asia on ollut tiedostamatta mielessäni, mutta vuosi sitten aloin tiedostaa ajatuksen hetkittäin. Pelkkänä ajatuksena, ei todellisena eikä minulla ollut tarkoitustakaan toimia sen mukaan. Pikku hiljaa asia kuitenkin kasvoi sisälläni ja tuli todellisemmaksi ja todellisemmaksi. Aloin nähdä sen todellisena vaihtoehtona. Aloin ymmärtää ettei minulla todellisuudessa ole muuta vaihtoehtoa. Niin moni pitää minua itsekkäänä ja pahana ihmisenä. Olen kuullut kauheita asioita. Mutta minä tiedän että rakastan lastani enemmän kuin mitään muuta maailmassa  ja teen hänen vuokseen mitä tahansa. Jopa tämän teen hänen hyvin voinnin vuoksi, vaikka tuntuu etten minä itse enää selviä tästä. Minulla ei yksin ole tarjota hänelle turvallista ja tasapainoista kotia. Minä suon hänelle onnellisen lapsuuden jossain muualla. Pitäkää vain minua itsekkäänä, mutta minä annoin tyttäreni pois.