Itsetunnon viimeiset rippeet

Itsetunto. Siinä minulla suuremman luokan ongelma, joka saattaa olla monien muiden ongelmien takana.. ainakin osittain..
Minä en luotan itseeni, enkä arvosta itseäni alkuunkaan. Tämän hetkinen määritelmä itsestäni itselleni on; paska äiti, paska tytär, paska ystävä. Paska ihminen. Huono itsetuntoni on seurannut minua lapsesta asti. Kahdelta sukulaiselta olen kuullut että lapsena pyysin kaikkea anteeksi. Siis aivan kaikkea. Hoin myös ärsyyntymiseen saakka ”tykkääthän sä musta, oothan sä mun kaveri, rakastathan sä mua”. Tälläistä varmistelua kaipaan kai vieläkin. Tulen epävarmaksi jos esim. kumppani ei tarpeeksi usein kerro rakastavansa. Joskus käyttäydyn niinkin lapsellisesti että ongin kehuja. Tämä ei rajoitu vain kumppaniin vaan myös ystäviin, vanhempiin ym.
Olen aina halunnut miellyttää muita hyväksynnän toivossa. Täytän ikäviäkin toiveita, jotta tunnen itseni hyväksi. Pohjimmiltani olen hyvin kiltti ihminen, joka asettaa toisten tarpeet ja onnen omiensa edelle. Valitettavasti monet ihmiset ovat käyttäneet tätä kilttettyä hyväksi surutta. Aina siihen saakka että minä olen niin kuiviin imetty etten enää jaksa. Kunnes olen niin loppu että minun on pakko irottautua ko. ihmisestä. Kunnes jäljellä on vain itsetunnon rippeet.

Minun olisi kai aika alkaa käsittelemään itsetunto ongelmiani. Toivoisin kovasti löytäväni elämääni ihmisen, joka ei käyttäisi minua hyväksi, sanan missään muodossa. Jonkun joka tukisi itsetuntoni vahvistumista, eikä talloisi niitä sen viimeisiäkin rippeitä jalkoihinsa. Toki itsetunnon kanssa työskentely on täysin minun vastuulla, enkä odota että elämääni saapuu ihminen, joka korjaa kaiken. Ei, toivon vain että löytäisin jonkun joka arvostaa minua tälläisenä kuin olen ja tukisi minua kasvussani ehjäksi ihmiseksi. Työn teen minä.

Vaihteleva vointi ja muutosta elämään

Jaaha, kyllä on taas aika hurahtanut enkä edes muista milloin viimeksi panostin blogiin. Joulut ja uudet vuodet on juhlittu ja tietysti myös tyttäreni synttärit ja nyt mennään jo pitkällä tammikuuta. Anteeksi etten ole löytänyt aikaa kirjoittamiselle. Rehellisesti sanottuna; ei minulla mitään ihmeempiä aiheita ole ollutkaan mistä kirjoittaa. Tänään ajattelin kuitenkin päivitellä  ajatuksia ja kuulumisia.

Noh, elämässäni on tapahtunu suuri muutos. Tai ei se ole vain yhtäkkiä tapahtunut, vaan olen tehnyt tietoisesti ratkaisun muuttaa elämäni suunnan. Tämä asia tulee ehkä jossain vaiheessa vaikuttamaan blogini sisältöön, mutta katsotaan milloin, miten ja kuinka paljon. Valitettavasti en voi tässä vaiheessa kertoa tarkemmin mikä tuo muutos on, mutta ehdottomasti positiivisesta sellaisesta on kyse. Uskon vakaasti että tämä tulee vaikuttamaan paljon niin psyykkiseen kuin fyysiseenkin hyvinvointiini. Päätös on ollut vaikea, mutta pitkällä tähtäimellä oikea ratkaisu. Toivotaan, että pian pääsen kertomaan tarkemmin 🙂

Loppu- ja alkuvuoden vointini on vaihdellut paljon. Välillä on ollut todella raskasta, mutta olen pitänyt itseni liikkeessä ja taistellut pahaa oloani vastaan. Huomaan edelleen järjestäväni itselleni paljon tekemistä, jottei tarvitse niin paljon ajatella. Tavallaan pelkään että jos istun alas ja rauhoitun niin romahdan. Mutta tämä on vain vaihe. Tulee vielä parempi aika, kun jaksaa elämässä tämän kohdan yli. En nyt sanoisi, että olen masentunut. Ei, enemmänkin ahdistunut. Mutta joka tapauksessa se mikä toimii masennukseen, toimii myös nyt. Ei saa antaa periksi. Vaikka en haluaisi tehdä asioita, teen niitä silti. Mieli käskee hautautumaan peiton alle niin pitkäksi aikaa, että koittaa parempi päivä. Minä en kuitenkaan anna periksi. Minä teen kaikki ne asiat kuin hyvin voivanakin, koska jos jään sänkyyn makaamaan, en enää nouse.

Tässä kun pohdin vointiani, niin tuntuu että se on ollut jo lähemmäs vuoden hyvin vaihtelevaa. Kenties aina. Ajattelin, että olen blogi kirjoittamisen aikana edistynyt paljonkin itseni kanssa… mutta olenko sittenkään.. ehkä en niinkään mielialojen vaihteluissa, mutta kenties joissain asioissa olenkin.. täytyypä ihan lueskella noita vanhimpia tekstejä, sieltä ehkä saa oivalluksia muuttumisestani ihmisenä.. heiveröinen itsetuntoni on pyörinyt paljon mielessä, taidan kirjoittaa siitä seuraavalla kerralla 🙂