Kirjoitan nyt aiheesta, joka jonkun mielestä voi olla kauhea. Sellainen aihe, josta ei voi edes puhua. Aihe jonka pohtiminen tekee sinusta huonon vanhemman.
Aihe on oman lapsen pois antaminen. Puhuimme ystäväni kanssa asiasta pitkän aikaa tuossa aiemmin kun olin huono vointinen. (Voxralla ja Abiliflyllä minut taas pelastettiin ja voin jo melko hyvin). Joskus tilanne voi olla sellainen, että lapsen todella on parempi kasvaa jossain muualla kuin oman vanhemman/vanhempien kanssa. Joskus saattaa huomata ettei pysty olemaan hyvä vanhempi, huomata ettei kykene kasvattamaan lastaan.
Onko siis itsekästä antaa lapsi pois? Eikö vanhempi rakasta lastaan kun antaa lapsensa jonkun muun kasvatettavaksi?
Tästä me puhuimme ystäväni kanssa. Oman lapsen pois antaminen on kauhea tilanne kaikille. Yleensä lapsista pidetään loppuun asti kiinni vaikka kasvaisivatkin huonossa jopa vaarallisessa ympäristössä. Minä sanon että sellainen vanhempi, joka tiedostaa ettei voi antaa lapselle hyvää kotia, ei kykene kasvattamaan, on hirvittävän rohkea antaessaan lapsen pois. Ja teko on mitä epäitsekkäin. Niin vaikean päätöksen tehdessään ajattelee varmasti lapsen etua. Jos ei ajattelisi hän pitäisi lapsen vähintäänkin niin kauan että lapsi otetaan pakolla pois. Ja varmasti moni vanhemmista, jotka haluavat lapsensa toisten kasvatettavaksi, rakastaa lastaan. Rakastaa juuri niin paljon, että haluaa hänelle paremman elämän kun ei sitä itse pysty tarjoamaan. Tämä vanhempi tai vanhemmat, tulevat kärsimään päätöksestään loppu elämän, siitä huolimatta he suovat lapselleen onnellisen kodin jossain muualla.
Haluan nyt tähän loppuun painottaa etten aio antaa tytärtäni pois, en suunnittele mitään sellaista. Aihe vaan nousi mieleen voidessani huonosti. Minun mielestä ei vain pitäisi syyllistää ketään joka tällaisen hirveän päätöksen joutuu tekemään. Minä uskon heidän epäitsekkyyteen, rakkauteen lasta kohtaan ja he jotka luopuvat lapsestaan vapaaehtoisesti haluavat lapselleen turvata parhaan mahdollisen lapsuuden.