Muiden elämä, parempi elämä

Niin kuin jo aiemmassa tekstissä mainitsin, olen hienosti päässyt yli erosta. Ja täytyy sanoa, että olen suorastaan ylpeä siitä miten hyvin olen omat ja tyttäreni asiat hoitanut. Ja kuinka vahvana olen pysynyt. Eron seurauksena minua on jäänyt vaivaamaan kuitenkin yksi asia;
Oman elämäni vertailu toisten elämiin.
Eron myötä olen tullut kateelliseksi niille, jotka elävät perheenä johon kuuluu molemmat vanhemmat. Mietin usein, että miksi minun täytyy hoitaa kaikki yksin? Miksi minulla ei ole ketään joka jakaisi kanssani huonojen päivien taakan ja huonot hetket. Miksi olen tässä niin yksin?
Ympärilläni on kuitenkin myös sellaisia ihmisiä, jotka ovat eronneet ja ovat siis ns. samassa tilanteessa. Mutta heillepä minä olen suorastaan katkera. Heidän lapsilla on isä, joka ottaa lapset säännöllisesti. Taas, minä olen yksin. Tyttären isä muuttaa toiselle paikkakunnalle, enkä ole varma osallistuuko hän koskaan tytön elämään niin paljon, että tyttö olisi hänellä säännöllisesti. Olen niin yksin.

Tällaista olen pyörittänyt päässäni jo monta kuukautta ja nyt on aika lopettaa. Minun on lakattava vertailemasta omaa elämää muiden elämiin. Ainahan jollain on huonommin…tai paremmin…
Kun katson elämääni ilman katkeruuden sumentamia laseja, huomaan että, minulla on paljon syytä kiitollisuuteen ja elämässäni on suuresti iloa ja onnea. Minulla on ihana tytär joka kasvaa päivä päivältä ja oppii uusia asioita. Tytön kasvuun liittyy kaksi asiaa; pitää nauttia tästä hetkestä, se ei kestä kauan ja mitä enemmän hän oppii sen vähemmän hän tarvitsee apuani. On kaksi ihmistä joille olen suunnattoman kiitollinen. Ilman heitä minä en jaksaisi. He ovat vanhempani. He hoitavat tyttöä usein ja minä saan omaa aikaa. Se on todella tärkeää, sillä ilman ajoittaisia iltoja ystävien kanssa, minä en jaksaisi pyörittää arkea.

Nyt täytyy ymmärtää, etten minä ole ikuisesti sidottuna pieneen lapseen yksin.  Sitä paitsi tuskin tulen olemaankaan loppu elämääni yksin. Tyttö kasvaa ja varmasti löydän elämääni vielä sen toisen puolikkaani. On aika nauttia tästä elämän vaiheesta sellaisena kuin se on. Olla onnellinen. Olla kiitollinen.

Uudet tuulet puhaltaa

Tässä ollaan oltu jo pitkän aikaa ilman tietokonetta. Tekstejä olen kuitenkin miettinyt ja kirjoittanutkin paljon. En ole saanut tilaisuutta siirtä tekstejä paperilta blogiin, mutta nyt päätin, että haluan kirjoitta..vaikka sitten epätoivoisesti puhelimella 😀 Kirjotusvirheitä saattaa siis olla normaalia enemmän.. 🙂 mutta asiaan.. 

Ensimmäisen tulee mieleen teksti minkä Tommy Hellstenin kirja innoitti minut kirjoittamaan. Teksti liittyi minun omaan ongelmakäyttäytymiseen eron jälkeen. Tai itse koen sen ongelmakäyttäytymiseksi, että minun on aina löydettävä heti uusi mies. Minä ilmeisesti pelkään yksinäisyyttä. Kirjoittaessani tulin siihen lopputulokseen etten etsimällä etsi ketään, vaan annan rakkauden tulla elämääni kun se on tullakseen. Toinen asia mistä olen kirjoittanut on se, ettei lasta kannata tehdä jos elämässä on suuria ongelmia, jotka vaativat muutoksen ennen lapsen tuloa. Pienen lapsen kanssa on sen verran raskasta, ettei siinä ole voimavaroja ratkoa isoja asioita. Jossain vaiheessa kirjoitin myös ”entä jos”-elämästäni. Silloin annoin hurjasti ajatuksia sille minkälaista elämäni olisi, jos ex-mieheni olisi vielä tässä. Totesin ettei ”entä jos”-elämälläni ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Hän ei olisi koskaan kyennyt tarjoamaan parempaa elämää..

Ajattelin ensin siirtää edellä kuvaamani tekstit kokonaisuudessaan tänne..mutta en halua, enkä jaksa.. Kirjoitukset liittyvät tavalla tai toisella exääni enkä minä enää ajattele häntä. Suon ajatuksia hänelle enää käytännön asioissa. Eikä minusta ole tarpeellista blogissakaan hänestä enää jauhaa. Tekstit vain eivät ole enää ajankohtaisia. Joku varmasti saattaa ihmetellä että miten voin päästä ”yli” alle 4 kuukaudessa..noh, minä luulen että olin jo kauan sitten valmistautunut eroon sekä työstänyt yksin jäämistä itseni kanssa. Nyt haluan vain antaa uusien tuulien puhaltaa. Se tulee varmasti näkymään blogissakin. Keskitytään taas matkaan jolle lähdettiin blogia aloittaessa. Matkaan kohti eheytymistä. Kenties ero oli yksi askel <3

Elämä hymyilee taas :)

Tervehdys lukijat.

Edelleenkään en pysty käyttämään tietokonettani, mutta ajattelin tässä puhelimella kirjoitella muutaman sanasen tästä hetkestä.

Eli voin hyvin. Elämä on alkanut kulkemaan omalla painollaan ja olen saanut huomata olevani onnellisempi kuin pitkään aikaan saadessani olla tyttären kanssa kahdestaan. Minun ei tarvitse huolehtia kuin itsestä ja tytöstä. Minun ei tarvitse olla varpaillaan. Minun ei tarvitse tuntea ettei minua rakasteta. Päin vastoin, huomaan kuinka ympärilläni olevat ihmiset todella välittävät ja mikä tärkeintä tyttäreni rakastaa minua. Selviytyminen ja jaksaminen on myös vahvistanut itsetuntoani. Ei se aina ole helppoa kantaa yksin vastuu 1 v. 7 kk. tytöstä. On aika voittaja olo ja on ihanaa saada ajatella että aika vahva mimmi oon. 😀 Olen alkanut luottamaan pärjäämiseeni.

On minulla tulevaisuudellekin suunnitelmia. Minulle haettiin ammatillista kuntoutusta, mutta kerron siitä enemmän kun tiedän toteutuuko kuntoutus ja jos toteutuu niin miten..

Tällainen päivitys, elämä hymyilee ja innolla elämässä eteen päin. Kirjoitan taas pidemmin kun pääsen käyttämään konetta 🙂