Ohi kiitävän hetken, näin on hyvä

Voin paremmin. Dissosioin edelleen paljon, mutta ahdistus on hieman helpottanut. Välillä ajattelen jo, että näin on hyvä. Ohikiitävän hetken verran saatan tuntea jopa olevani onnellinen. Olen luopunut taistelusta tunteitani vastaan. Pienissä määrin olen antanut ikävien ajatustenkin tulla tietoisuuteen. Olen alkanut huomioimaan ajatukseni, lähden niiden mukaan sekä huomaan mitä tunteita minussa herää. Minä tutkin tunnetta, havainnoin miltä se kehossa tuntuu. Ja kun on aika antaa ajatusten mennä, päästän niistä tietoisesti irti. Tunteidenkin laannuttua, en takerru niihin, vaan annan tilaa niille asioille mitä juuri nyt on. Esim. mitä olin parhaillaan tekemässä.

Tilanteen, ajatusten ja tunteiden puhdas hyväksyminen on syy helpottuneelle ololleni. Ja se, että olen huomannut selviytyväni aika hyvin tästä helvetillisestä elämän tilanteesta huolimatta.

Häpeä on yksi vaikeimmista tunteistani.
Täytän viikkokorttia psyk.hoitajalle. Siihen merkitsen kuinka voimakkaasti olen tiettyjä tunteita tuntenut mm. viha, syyllisyys, pelko ja häpeä. Jo pitkään häpeän tunteen kohdalla oli ollut 0. Silti joka käynnillä puheestani se heijastui. Heräsin siihen, että minä todella häpesin kuollakseni eroamme. En kuitenkaan suostunut sitä myöntämään. Samalla kun kielsin eromme, kielsin myös häpeän. Todellisuudessa; tunsin epäonnistuneeni. Tunsin etten ollut riittävä enkä tarpeeksi hyvä. Tunsin olleeni tyhmä kun menin naimisiin.
Voi kuinka olikaan noloa palauttaa vihkipaikkaamme (käräjäoikeuteen) avioeropaperit, kun liittoamme oli kestänyt 4 kuukautta. Ja vielä sitäkin nolompaa on saamamme häälahjat ja rahat.
Ehkä juuri häpeä oli senkin takana, että yritin epätoivoisesti saada liittomme toimimaan ja toisen muuttumaan.

Näin. Otin koko todellisuuden vastaan ja hyväksyin häpeän. Annoin sille sen vaatiman tilan mielessäni ja kestin sen sulkematta sitä pois. Oloni helpottui häpeän suhteen. Se ei ole enää pelottava mörkö mitä pitää juosta karkuun. Se on vain tunne eikä se edes ollut niin kauhea kuin luulin.

Näin minä pieni pala kerrallaan käsittelen tuskaani. Huomaan taas kuinka oma asenteeni on pelastanut minut. En takerru menneisyyteen, sitä ei enää ole. Minä katson eteen päin ja uskon tulevaisuuteen.
Kyllä, juuri tämän ohikiitävän hetken verran olen onnellinen, näin on hyvä.

Rakkaat lukijat. Pahoittelen etten ole saanut laitettua lisää tekstiä. Paperille olen saanut paljon paristakin aiheesta, mutta tällä hetkellä en pysty käyttämään tietokonettani. Joten heti kun saan mahdollisuuden siirtää ajatukset paperilta blogiin, niin kirjoittelen.. Vaikkei minusta hetkeen kuulu, älkää luulko että olen hylännyt blogini. En, tästä paikasta on joka tekstin jälkeen tullut minulle tärkeämpi. Olen onnellinen jokaisesta lukijasta ja onhan tämä terapiaa minullekin. Aurinkoa jokaisen päiviin, toivottavasti saatte nauttia kesästä. 😊 (tämän sain kirjotettua vaivoin puhelimella 😁)