Minä en voi toista muuttaa, jos hän ei sitä itse tahdo

Ketään toista minä en voi muuttaa. Sen olen saanut huomata. Kuukausia, ehkä jopa puoli vuotta, minä yritin ”auttaa” erästä. Tein kaikkeni, jotta hän lopettaisi tuhoisan käyttäytymisen ja ettei hän toistaisi samoja virheitä. Menin hetki sitten jopa naimisiin hänen kanssa. Nyt ymmärrän, että ”auttamiseni” takana oli halu muuttaa toista. Ja sain kokea kantapään kautta, ettei ketään voi muuttamalla muuttaa. Muutos lähtee aina itsestä ja muuttuminen on jokaisen ihmisen oma valinta. Yritin epätoivoisesti pelastaa avioliittoni, mutta sain huomata, että naimisiin meno oli virhe. Ehkä avioliitonkin kautta yritin estää viime kesän toistumista. Sydämeni on särkynyt tästä menetyksestä, hän oli/on elämäni suurin rakkaus, mutta nyt ymmärrän, ettei hän koskaan muutu ja se pois sulkee yhteisin elämän ja yhteisen tulevaisuuden.

4 thoughts on “Minä en voi toista muuttaa, jos hän ei sitä itse tahdo”

  1. Kiitos mielenkiintoisesta blogista. Tuli kahlattua ainakin sieltä täältä.Paljon tutunkuuloisia ajatuksia ja asioita pyörittelet. Ja niin ihanan selkeäsanaisesti.

    Saanko kysyä yhdestä asiasta, vaikkei tähän postaukseen liitykään? Tai vaikken saisikaan, niin kysyn silti. Vastaa tai jätä vastaamatta. 🙂 Kirjoitit harhaluuloisuudestasi, mm. miestäsi kohtaan. Mistä/miten/missä vaiheessa tajusit, että kyse todellakin luuloista ei faktoista? Vai menikö sitten kertaheitolla överiksi?

    Itselläni, ainakin kausittain, on voimakkaita epäilyksiä, joihin etsin/löydän aina vahvistusta. Sen jälkeen saatan muuttaa käytöstäni ko. henkilöä kohtaan epäilysteni mukaisesti. Olen varma, että olen oikeassa epäilykseni kanssa (ts. tietyn ”salaliiton” työpaikallani 😀 ) mutta jossain kohdassa tajuan, että ajatukseni ovat vilistäneet jo aivan liian epärealistisiksi, vaikka siis edelleen uskon salaliittoon. Voin siis olla aivan täysin väärässä koko salaliiton suhteen. Tai olla olematta… että mistäs senkin nyt sitten tietää…?!

    1. Hei, kyllä minä viimeistään jälkeen päin ymmärrän että uskomukseni ovat todella menneet järjen yli. Harhaluuloni ovat merkki todella huonosta voinnista, vaikka sillä hetkellä luuloni ovat minulle todellisia. Yleensä jälkeen päin löytyy useita seikkoja miksi ajatukseni eivät voineet olla totta.. Ero ajatuksissa ja olossakin on niin päätä huimaava kun olen sairas ja kun olen ”terve”. Lisäksi luuloni alkavat yleensä liittyä kaikkiin joiden kanssa olen tekemisissä ja terveenä on vaikea uskoa että kaikki ystäväni, perheeni, sukulaiseni, hoitajani ym. olisivat minua vastaan ja juonivat. Tämän tyyppisiin sairausjaksoihin liittyy myös pään sisällä kuuluvaa keskustelua. Kauhean vaikea sanoa mistä kukaan tietää mikä on totta ja mikä ei, mikä sairautta jne. minä huolestuisin siinä vaiheessa kun luulot kohdistuu kaikkiin ja kaikkeen. Hoitajan, lääkärin tai vaikkapa psykologin kanssa juttelemisesta tuskin mitään haittaa on. Jos ei ole hoitokontaktia, niin ainakin minun asuinkunnassa on terveyskeskuksessa psyk.hoitaja jolle voi kuka tahansa varaa ajan.

  2. Kiitos vastauksestasi! Tietenkin olisi viisainta jutella suoraan hoitavalle taholle, tässä on vaan niin hirveästi ollut pyöriteltävää (kaksisuuntaisepäily, masennuslääke lopetus, jojoilevat mielialat, perus adhd…) etten oikein tiedä itsekään olenko vain ajanut itseni sellaiseen loukkoon, jossa näen kaiken vain johonkin sairauteen liittyvänä. Olen kyllä ollut yhteydessä psykiatriini, ja joka kolmas viikko olen ihan ok, ja sitten taas laitan viestiä, että eipäs sittekään. Ehkä sekin on jo merkki jostakin..

    Anteeksi, että tänne tälla lailla vuodatan. Sinulla on rankkoja kokemuksia. Ihailen sinun määrätietoisen positiivista otetta parantumisesi suhteen. Se mahdollistaa paljon, vaikka kaikki ei olekaan pelkästä omasta asenteesta kiinni. Toivon sinulle hyviä vointeja, edes pienin askelin!

    1. Toki saa vuodattaa.. 🙂 Olen kovin iloinen kaikenlaisista kommenteista. Toivottavasti saisit pian helpotusta oloosi. Se on totta ettei kaikki ole asenteesta kiinni, mutta kyllä oma suhtautuminen asioihin usein kantaa pitkälle. Vaikka en minäkään aina jaksa ajatella positiivisesti, välillä tuntuu että haluaisi luovuttaa, heittää pyyhkeen kehään, antaa masennukselle periksi ja hautautua sänkyyn. Mutta onneksi minulla on maailman ihanin tytär, joka tarvitsee äitiä, ei lastenkotia äidin ollessa sairaalassa. Voimia kehveli ja kaikki muut vaikeuksien kanssa kamppailevat <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *