Sairauden taakse piiloutuminen

Tunnen monia ihmisiä, jotka ovat psyykkisesti sairaita. Heitä on tälläkin hetkellä ympärilläni ja joidenkin kanssa olen tekemisissä jatkuvasti. Ymmärrän hyvin, että moniin sairauksiin kuuluu erilaisia oireita ja niitä on vaikea hallita. Silti, olen kiinnittänyt huomiota siihen kuinka ihmiset piiloutuvat sairautensa taakse. Mielestäni on väärin, että ihmiset käyttäytyvät miten mielii vedoten siihen, että heillä on sairaus, heillä on oikeus käyttäytyä näin. Se on väärin. Minä ymmärrän, että siinä vaiheessa kun ei vielä ymmärrä olevansa sairas, oireet ja tunteet voi viedä mennessään, niin, ettei ymmärrä käyttäytyvänsä väärin. Mutta siinä vaiheessa, kun saa diagnoosin, sairaudesta kerrotaan potilaalle ja sairautta aletaan hoitaa, pitäisi minusta jokaisen ottaa vastuu omasta käytöksestään. En puhu nyt vaikeaista psykoottisista oireista vaan ehkä vähän lievemmistä ongelmista. Minua vain suuresti ärsyttää ihmiset jotka takertuvat sairauteensa niin ettei edes yritä toipua. Ainoa apu mitä otetaan vastaan, on se mikä helpottaa omaa oloa, mutta kun kyse on käyttäytymisestä toisia kohtaan, vedotaan ”minä olen sairas, siksi käyttäydyn näin.” Isolla PISTE. Ei anteeksi pyyntöä, ei mitään yritystäkään yrittää enemmän ja toimia paremmin.

Itse olen tiedostanut, että esim. maniassa kaikki ihmiset alkavat ärsyttää minua, tunnen olevani muiden yläpuolella ja kaikki muut ovat idiootteja. Helppoahan tähän olisi lähteä mukaan ja toimia tunteen ehdottamalla tavalla. Voisin alkaa ylimieliseksi, vihaiseksi ja vittumaiseksi. Koska tiedostan ongelman ja tiedän mihin tunteen mukaan lähteminen vie, toimin toisin. Muistutan itseäni, ettei vika ole muissa vaan minun pään sisällä. Näin pystyn toimimaan rakentavammin ja ”terveemmin”. Toinen tällainen asia on epävakauteen liittyvä eli valtavien tunteiden vallassa riehuminen, paikkojen hajottaminen ja itsensä vahingoittaminen. Olen tiedostanut, että tämä on raju ja pahemman luokan ongelma. Parisuhteessa kanssani on helvetillistä olla jos joutuu koko ajan pelkäämään mitä sanoo ja mitä ei sekä itsensä vahingoittaminen on kaikin tavoin väärin sitä toista kohtaan, joka joutuu pahimmassa tapauksessa soittamaan ambulanssin ja sen jälkeen aina pelkäämään mitä tapahtuu, jos tunne nousee minussa liian voimakkaaksi. Tällainen on kohtuutonta puolisolle. Niinpä minä olen pyrkinyt opettelemaan tunnesäätely taitoja ja ahdingonsieto taitoja DKT:ssa oikein ahkerasti. Ja ilokseni voin kertoa, että edellä mainittu käyttäytyminen on jäänyt huomattavasti vähäisemmäksi.

Toki ymmärrän ettei kaikkea voi mitenkään heti ja koko ajan hallita. Ei kukaan pysty täydellisyyteen. Mutta voi yrittää parhaansa. Ja kun mokaa ja kohtelee toista kaltoin täytyy pystyä ottamaan vastuu ja kaiketi myös korjaamaan tilanne, ainakin pyytämällä anteeksi käytöstään. Minäkin olen joutunut jokaikisen sairaalajaksoni jälkeen pyytämään puolisoltani anteeksi, vaikka käytökseni onkin ollut sairauden aiheuttamaa.