Uusivuosi on alkanut ja arki koittanut

Hei vaan taas lukijani ja ihanaa vuoden alkua kaikille. Itselleni loppu vuosi, vuoden vaihde ja alku vuosi on ollut kaiken kaikkiaan ihana. Stressaava, mutta ihana. Hetkeen keskittyminen ja asia kerrallaan toimiminen hermoilematta ei onnistunut ihan niin kuin olisin halunnut, mutta onneksi minulla on aikaa harjoitella. Juhlia ja järjestelyitä riitti loppu vuodelle ja välillä koristeltiin kakkua itku silmässä, ettei mistään muka tule mitään. Kuitenkin kaikki meni loppujen lopuksi hyvin, myös pelkäämäni joulu. Jouluaattona olin kovin ahdistunut, ehkä peloistani johtuen, mutta mitään ikävää ei sattunut ja mistään ikävästä ei puhuttu. Uutenavuotena riitti taas syytä ilotulituksille, kun juhlimme tyttäremme syntymäpäivää. Loppiaisena saimme mieheni kanssa ”omaa-aikaa”, kun tyttö yökyläili mummin ja papan luona. Nyt on pyhät vietetty ja on ollut aika palata normaali arkeen.

Eilen se paluu arkeen sitten alkoi DKT-ryhmä tapaamisella. Ryhmään mennessä vointini oli jokseenkin huono. Olin väsynyt, ahdistunut ja dissosioin. Matkalla ryhmään käytiin jo paniikin puolella. Päässäni jumitin ajatuksessa, etten mene tapaamiseen. Ajattelin, että sieltähän voi olla 4 kertaa pois, ennen kuin lentää ryhmästä.  Minä kuitenkin työnsin väkivalloin jumiutuneen ajatuksen pois, otin Opamoxin ja marssin terapiaan. Olin paikalla hyvissä ajoin ennen alkua ja ehdin vielä muistuttaa itseäni, että olen luvannut panostaa tähän täysillä, vaikkei se aina tunnukkaan hyvältä! Niinpä minä kuuntelin, mahdollisuuksien mukaan keskittyneesti, koko 1 tunnin ja 45 minuuttia. Osallistuin myös keskusteluun, vaikka se, huonosta voinnista johtuen, tuntui pelottavalta. Menin myös pyytämään kannuun lisää maitoa, vaikka käteni tärisivät kuin haavan lehdet ja tiesin maidon läikkyvän lattioille. Olin ylpeä itsestäni, kun ohjaaja vain totesi, että: ”nyt sinun täytyy vain sietää käsiesi tärinä.” ja minä tyttö siedin.

Puhuimme eilen tunne mielestä, järki mielestä ja viisaasta mielestä. Kotitehtäväksi saimme taulukon johon kirjata joka päivä tilanteita joissa käyttää edellä mainittuja. Huomaan jo kahden päivän jälkeen että aikaisemmista DKT:sta on jotain jäänyt käteen, sillä monessa tilanteessa osaan jo automaattisesti ajatella viisaasti, en lähde liika tunteiden mukaan, mutten ryhdy myöskään pelkästään loogiseksi ja ”järkeväksi” kaikissa asioissa. Myönnän kyllä, että monissa tilanteissa tunne mieli voittaa järjen, mutta tarkoitan, että monissa arjen tilanteissa osaan toimia viisaasti, kuunnellen molempia puolia itsestäni.

On DKT:sta jäänyt paljon muutakin mieleen ja ”takaraivoon”, mutta kirjoittelen niistä silloin kun ne ovat ”ajankohtaisia” ja tulevat esille arjessa. Kirjoittelen myös DKT:sta ja tietenkin kaikenlaisesta kehityksestä ja oivalluksista mitä matkan varella sattuu tulemaan. Tässä nyt vuoden alkuun tällainen lyhyt postaus, kirjotelen taas.

Ps. On ollut huimaa nähdä kävijälaskurin lukua, joka on (minun mielestä) noussut hurjasti parissa kuukaudessa. Tiedostan toki, että siellä on varmasti myös ”vahingossa” sivulle eksyneitä, mutta olen kovin iloinen ihan vain muutamasta tai vaikka yhdestäkin lukijasta, joka palaa blogiini. Suuri kiitos siis kaikille lukijoille edellisen vuoden lopusta ja toivotaan, että osaan jatkossakin kirjoittaa niin, että sitä haluaa lukea 🙂 Ja minulle saa ehdottomasti antaa palautetta, arvostan niin ruusuja kuin risujakin 😀