Negatiivisten tunteiden pelko

Olen jo ihan jonkin verran jaksanut jankuttaa näistä negatiivisista tunteista, mutta koittakaa jaksaa vielä tämä postaus, sillä ymmärsin tähän liittyen itsestäni taas uuden asian.

Kerroin aiemmin riidastamme ja siitä kuinka pois tolaltani sen vuoksi menin. Olen aiemmin kirjoittanut myös kuinka vaikeaa minun on negatiivisia tunteita tuntea. Aloin näitä asioita pohtiessani ymmärtää, miksi mieleni sulkee ”pahat” tunteet pois. Minä ja mieleni emme kestä sellaisia tunteita. Niin kuin sain taas huomata, aiemmin mainitsemastani riidasta avopuolisoni ja minun välillä. Mieleni pelkää sitä pakokauhun tunnetta, mitä nämä ikävät tunteet aiheuttaa. Mieleni siis kokee, että kaikki pahat tunteet on syytä pitää poissa. En sulje tunteita tietoisesti pois, vaan mieleni tekee sen automaattisesti, jättäen jälkeensä epätodellisen ja ahdistuneen olon. Epätodellisesta ja ahdistuneesta olosta olen kärsinyt aina. Kenties mieleni näkee asian niin, että nämä kaksi olotilaa on turvallisia ja niistä selviän, toisin kuin esimerkiksi vihan tai surun tunteista.

Jotta oloni kaikin puolin helpottuisi, minun olisi syytä opetella tuntemaan tunteita, siis niitä negatiivisia. Tai siis mieleni tulisi opetella. Mutta miten opettaa omaa mieltä toimimaan toisin, kun tunteiden sulkeminen tapahtuu automaattisesti, ilman, että minä tiedostaisin sen?? Siihen en ole keksinyt vastausta. Taas kerran, odotan kovasti pääseväni terapiaan käsittelemään tunne-elämäni oikkuja.

Yksi kommentti sai minut pohtimaan, sitä miten koen muiden ihmisten tunteet. Tämä negatiivisten tunteiden pelko ei koskekkaan ainoastaan minua. Tajusin pelkääväni kaikkien läheisten ihmisten ”pahoja” tunteita. Tyttäreni epämukavista oloista kerroinkin jo edellissä, mutta ahdistus koskee myös esim. miestäni. Minä hermostun heti, jos miehelläni on pinna kireällä. Minun päiväni on luonnollisesti täysin pilalla, jos miehelläni on huono päivä. Minä ahdistun aina jos hänellä on epämukava olo. Yritän kaikin mahdollisin keinoin päästä eroon mieheni huonosta olosta. (Tosin yleensä kiukuttelemalla, valittamalla ja jopa syyllistämällä) Jostain syystä, minä ja mieleni emme siedä lähellämme yhtään negatiivista tunetta, oli ne sitten minun tai jonkun perheen jäseneni.

Koska oman mielen automaattisia toimintoja minun on tällä hetkellä lähes mahdotonta muutta, olen jo päättänyt panostaa muiden ihmisten huonompien olojen sietämiseen. Ennen kaikkea mieheni. Yritän muistutella itselleni ja tietenkin rakkaalle mielelleni, ettei mitään pahaa tapahdu, jos Kullalla on huono päivä tai pinna kireällä. Tätä muutaman päivän jo kokeilleena, olen huomannut, että muiden tunteiden hyväksyminen on helpompaa kuin omien. Tämä ”taktiikka” vaikuttaa siis toimivalta ja hyvältä alulta lähteä kohti kaikenlaisten ja kaikkien tunteiden hyväksymistä. 😀 Kiitos kun luit tämänkin postauksen <3